sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Eskosta muotovalio

Lähdin lauantaiaamuna Eskon kanssa kohti Outokumpua, jossa oli FCI 2 -ryhmän näyttely. En ole kovin innokas näyttelyissä kävijä ja vielä aamullakin mietin, että pitäisikö sittenkin vain jäädä kotiin nukkumaan. Koska näyttelymatka oli niin lähellä, päätin ottaa itseäni niskasta ja lähdin ajamaan kohti Outokumpua.

Perillä tapasimme melkein heti yhden Eskon pojista, joka oli tullut ensimmäiseen näyttelyynsä. Poika ei näyttänyt pudonneen kovin kauas puusta, vaan muistutti hämmästyttävän paljon isäänsä. Pojan menestyminen juniori-kehässä herätti toiveen siitä, että Eskollakin saattaisi olla edessään menestyksekäs päivä.

Eskon esitys ei alkanut lupaavasti, koska Esko näytti päättäneen, ettei se halua olla kopeloitavana pöydällä. Tuomarin kärsivällisyydellä saimme kuitenkin Eskon aisoihin ja tuomari pystyi tutkimaan Eskon kunnolla. Laatuarvostelussa Esko sai arvion ERI. Olin siihen todella tyytyväinen. Kun kaikki avoimen luokan urokset asettuivat kehään luokka-arvostelua varten, en tiennyt, millaiset mahdollisuudet meillä oli menestyä luokassamme. Tuomari pyysi ensin meidän perässä olleen uroksen ensimmäiseksi ja mietin jo, että siinä meni meidän mahdollisuudet. Heti perään tuomari pyysi kuitenkin Eskon ensimmäiseksi. Kun kiersimme uudelleen kehää, toivoin todella paljon, että järjestys säilyisi sellainen kuin se sillä hetkellä oli. Kierroksen päätteeksi tuomari näytti minulle, että Esko voitti luokkansa ja sai SA:n. Olin todella onnellinen!

Paras uros -kehässä kaikki meni lähes samalla tavalla kuin luokka-arvostelussa. Kehän päätteeksi tuomari näytti minulle, että Esko on PU1 eli kääpiöpinsereiden paras uros ja saa SERTin. En meinannut pysyä nahoissani, koska tiesin, että SERT tarkoitti sitä, että Eskosta tuli samalla Suomen Muotovalio eli FI MVA.

Tuloksen selvittyä pyysin kehäsihteeriltä arvostelupaperia, mutta kuulin, etten saisi sitä vielä, koska rotunsa parhaana uroksena Esko osallistuisi vielä rotunsa paras -kehään. Kun nartut oli arvosteltu, oli vuorossa ROP-kehä. Siinä tuomari tarkasti koirat uudelleen ja kehän päätteeksi totesi nartun olevan ROP ja Eskon VSP. Tulos tyydytti minua suuresti, koska meidän ei tarvinnut jatkaa enää muihin kehiin. Eskon päivän saldo AVO-ERI, PU1, SERT, VSP ja FI MVA oli enemmän kuin toivoin.



2 kommenttia:

  1. Ihan superpaljon onnea ensinnäkin perheenlisäyksestä ja Eskon huikeasta päivästä ja saavutuksesta!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Heidi! Pentuja saa tulla katsomaan, kunhan kasvavat hieman. Esko kiittää myös onnitteluista! Valma voi olla nyt ylpeä isästään :)

      Poista