sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Pentuja

Torstaipäivä alkoi tavallista aikaisemmalla herätyksellä. Isäntä jäi edellisenä iltana yöksi koiramökkiin, jotta olisi valmiina paikalla, jos Hillan synnytys käynnistyy. Lämmöt olivat siinä vaiheessa jo hieman koholla: illan lämmönmittauksessa sekä isännän että Hillan lämpö näytti 37,6 astetta.

Klo 4.40 alkoi sitten tapahtua: isäntä heräsi ensimmäisen pennun parkaisuun. Heti perään, klo 14.45 syntyi toinen pentu. Molemmat pennut olivat tyttöjä.

Olimme sopineet illalla, että isäntä hälyttää minut paikalle, kun synnytys alkaa. Kello 4.45 heräsin puhelimen soittoon. Isäntä soitti ja sanoi, että kaksi pentua on jo syntynyt. Nousin sängystä, päästin muut koirat käymään aamupissillä ja menin koiramökkiin. Vähän sen jälkeen eli klo 5.05 syntyi kolmas pentu: uros.

Neljännen pennun syntymää odotettiin reilu tunti. Pentu syntyi klo 6.15. Se oli tyttö. Varttitunnin päästä sen jälkeen, eli klo 6.30 syntyi viides pentu. Sekin oli tyttö. Viidennen pennun jälkeen tahti hidastui hieman. Kuudes pentu syntyi klo 8.35. Se oli uros.

Seitsemäs pentu syntyi klo 9.38. Se oli jälleen narttu. Vajaan parin tunnin päästä eli klo 11.20 syntyi jo kahdeksas pentu, tällä kertaa uros. Pentu ei selvästikään ollut vielä viimeinen, koska Hillan mahassa tuntui edelleen pentuja ja Hilla jatkoi ponnisteluja aika ajoin.

Reilun parin tunnin jälkeen isäntä ilmoitti minulle töihin, että pentuja ei kuulu, vaikka Hilla jatkaa ponnisteluja. Siinä vaiheessa päätimme, että on aika ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Eläinlääkäri kehoitti tulemaan mahdollisimman pian klinikalle.

Klinikalla otettu röntgenkuva osoitti, että Hillan kohdussa oli vielä neljä pentua. Eläinlääkäri totesi, että leikkaus on ainoa vaihtoehto saada pennut ulos. Hilla nukutettiin ja pennut otettiin leikkaamalla ulos. Kohdussa oli kaksi narttua ja kaksi urosta. Molemmat nartut ja toinen uros alkoivat vinkua nopeasti, mutta toinen uros ei osoittanut elonmerkkejä. Yrityksistä huolimatta pentu ei herännyt henkiin.

Kun Hilla virkosi nukutuksesta, laitoimme kaikki 11 pentua kuljetuslaatikkoon ja ajoimme takaisin kotiin. Kotona Hilla asettui pentujensa kanssa väsyneenä, mutta onnellisena koiramökin pennutustilaan.

Vaikka päivä oli Hillalle raskas, se jaksoi hoitaa pentunsa todella hienosti. Hillan emänvaistot toimivat alusta lähtien hyvin; heti ensimmäisen pennun syntymästä lähtien Hilla huolehti pennuistaan niin kuin olisi tehnyt sitä aikaisemminkin. Vielä myöhään illalla, kun Hilla makasi päivän urakan jälkeen väsyneenä lattialla, se ei yrittänytkään pentujen luota omiin oloihinsa, vaan antoi kärsivällisenä pentujen imeä maitoa ja ryömiä ympärillään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti