keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Suuri suru

Edellinen blogi-päivitykseni oli huhtikuun alussa meidän Essin 10-vuotis syntymäpäivänä. Essi oli tuolloin vielä tosi hyvässä kunnossa, mutta tämän viikon maanantaina 31.8. jouduimme saattamaan Essin viimeiselle matkalleen.

Essi laihtui kahdessa viikossa tosi rajusti ja viikonlopun aikana hengittäminen alkoi vaikeutua. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Essi ei pystynyt enää nukkumaan kunnolla, kun makuuasennossa hengittäminen oli vaikeaa. Ilmeisesti sisäelimissä oli kasvain, joka vei Essin nopeasti.

Essi rakasti uimista, joten kävin sen kanssa vielä meidän lammella uimassa ennen kuin lähdimme eläinlääkärin luo. Essi haudattiin maanantai-iltana meidän perheen lemmikkien "sukuhautausmaalle". Essi nukkuu nyt meidän toisen rottweilerin Emman vieressä, eikä sillä ole enää kipuja. Essillä on nyt hyvä olla.

Essi oli aina iloinen ja hyvällä päällä ja sellaisena tulemme Essin aina muistamaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti